Kuva: Henrik Häggblom
Kirmaus-ryhmä aloitti toimintansa Tampereen Flamencoyhdistyksen alla vuonna 2006. Sen ensimmäinen esitys "Morsiussauna" sai yleisöltä lämpimän vastaanoton ja myös sen nähneiltä ammattilaisilta ylistäviä arvosteluja voittaen mm. Torniossa Euroopan Naisteatterifestivaalien pääpalkinnon v. 2007. Kilpailusarjassa oli mukana 20 esitystä kaikkiaan 12 maasta. Morsiussauna kutsuttiin myös Mikkelin Työväen Näyttämöpäiville ja Kajaanin Runoviikkojen "Maakunnat kohtaavat" kilpailuun v. 2008.
Euroopan naisteatterifestivaalin tuomaristo:
”Morsiussauna yhdistää onnistuneesti idän ja lännen tematiikkaa.
Sauna tematiikkana, morsiamen saunottaminen aiheena, kerronnallisesti kalevalarunoutta ja karjalaista kansanlaulua käyttävänä esityksenä, jossa tapahtumat kuvataan vielä flamencon rytmissä, pitäisi olla mahdotonta yhdistää. Mutta Kirmaus teki sen. Ja erinomaisesti."
Tuomariston jäsen Ingeborg Riik Ruotsin Riksteaterista:
”Morsiussauna on jotakin uutta, mitä teatterissa ei yleensä nähdä.”
Ilona Kolberg, Savon Sanomat:
”En olisi ikinä uskonut, että karjalainen ja andalusialainen kansanperinne lyöttäytyvät yhteen tulisessa löylyssä, jossa syntyy väkivoiman, rytmin ja sulavien liikkeiden luja liitto.”
Morsiussauna on suomalaisten kansanlaulujen, varjoteatterin ja flamencorytmien yhteisleikki.
Morsian saatetaan viimeisiin löylyihin ennen avioliittoon astumistaan. Laulu, leikki, tanssi ja voimasanat antavat morsiamelle tukevan pohjan kohdata tulevaisuus.Perinteisiin kuuluu myös sukujen välinen kilpalaulanta, joka käynnistyy saunan löylyjen kuumentaessa tunteita. Tunteiden skaala on laaja; itkusta nauruun ja suuttumuksesta anteeksipyyntöön. Musiikillisen pohjan luovat cajon ja harmonikka, lisää muhevuutta tuovat vihtojen läiske ja taputukset.
KIRMAUS- ryhmä haluaa tällä teoksella muistuttaa omista morsiusperinteistämme, jotka tänä päivänä näyttäytyvät uusissa muodoissaan.

Kuva: Henrik Häggblom
Rooleissa:
Elli, morsian – Essi Paunonen
Siiri, morsiamen äiti – Katri Jussila
Kerttu, morsiamen sisko – Tinja Ruusuvuori
Ulla Marjatta, sulhasen äiti – Anne Hyvärinen
Martta, käly – Elina Pesonen
Aino Kaarina, kaaso – Essi Voldi
Myrtti, parantajanainen – Katja Toivonen
Ohjaus, käsikirjoitus: Anne Hyvärinen
Koreografia: Anne Hyvärinen, Essi Paunonen ja Katja Toivonen
Muusikot:
Niko Kumpuvaara - harmonikka
Jussi Willgren – cajon
Elina Pesonen - cajon
Lavastus: Anne Hyvärinen ja Pertti Pulkki
Valosuunnittelu: Juha Kaijomaa
Puvustuksen suunnittelu: Anne Hyvärinen
Puvustuksen toteutus: Heidi Laamanen ja työryhmä
Juliste, käsiohjelma: Katri Jussila
Ensi-ilta Hällä-näyttämöllä 5.12.2006 klo 19.00
Esityksen ovat mahdollistaneet:
Tampereen Flamencoyhdistys www.tampereenflamencoyhdistys.fi
Pirkanmaan Tanssin Keskus
Pirkanmaan Taidetoimikunta
Tampereen kaupungin kulttuuritoimi
|